Oikeuden osaaja - Talouden taitaja - Kestävä kehittäjä
Oikeuden osaaja - Talouden taitaja - Kestävä kehittäjä
Olen juridiikan, talouden ja johtamisen kohtaamiskentillä työskentelevä ammattilainen, jonka ajattelussa ja toiminnassa normit, eurot ja ihmiset kuuluvat samaan kokonaisuuteen.
Työssäni hyvä hallinto, tarkka talous ja kestävä kehitys rakentavat perustan toimiville organisaatioille, vaikuttaville palveluille ja luottamusta vahvistavalle päätöksenteolle.
Haluan käyttää osaamistani siellä, missä tarvitaan selkeää ajattelua, vastuullista johtamista, juridista varmuutta, taloudellista ymmärrystä sekä kykyä uudistaa toimintaa ja viedä asioita eteenpäin ihmisten kanssa.
Kiitos, kun tulit kohtaamaan – seuraavasta esittelystä löydät tarkemmin, millaista osaamista, kokemusta ja ajattelua edustan ammattilaisena.
Iloa ja valoa päivääsi!
Magnus Tuomaala
Oikeustieteen maisteri

Olen toiminut noin kolmen vuosikymmenen ajan yksityisen ja julkisen sektorin johto-, asiantuntija- ja kehittämistehtävissä organisaatioissa, joissa hallinto, talous, juridiikka, henkilöstö, palvelut, asiakkuudet ja yhteistyöverkostot sovitetaan yhteen toimivaksi kokonaisuudeksi.
Kokemukseni ytimessä on kyky johtaa ihmisiä, organisaatioita ja palveluja tilanteissa, joissa tarvitaan sekä selkeää suuntaa että käytännön toimeenpanoa. Olen vastannut strategisesta ja operatiivisesta johtamisesta, talouden ja toiminnan ohjauksesta, henkilöstöjohtamisesta, päätöksenteon valmistelusta, sopimuksista, kumppanuuksista ja palvelukokonaisuuksien kehittämisestä.
Juridisessa osaamisessani yhdistyvät julkisoikeudellinen ja yksityisoikeudellinen näkökulma. Julkisella sektorilla vahvuuksiani ovat hyvä hallinto, päätöksenteon valmistelu, toimivalta, hallintosääntö, julkisuus, hankinnat, tietosuoja, henkilöstöasiat, riskienhallinta ja laillisuusperiaatteen käytännön soveltaminen. Yksityisoikeudessa osaamiseni painottuu erityisesti sopimus-, velvoite-, yhtiö- ja työoikeuteen sekä vaativiin neuvottelutilanteisiin ja monimuotoisiin sopimuskokonaisuuksiin.
Kaupallis-taloudellinen taustani auttaa tarkastelemaan organisaatioita myös tuloksen, resurssien, rahoituksen, asiakkuuksien ja liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta. Työurallani hyvä hallinto, tarkka talous ja kestävä kehitys ovat aina liittyneet käytännössä ihmisten ja organisaatioiden johtamiseen.
Erityinen osaamiskenttäni on palveluliiketoiminta ja tapahtumatalous. Olen johtanut tapahtuma-, kokous- ja kulttuuritaloja sekä kehittänyt palvelukokonaisuuksia, kumppanuuksia, asiakaskokemusta ja kaupunkikulttuurin toimintaedellytyksiä. Näissä tehtävissä korostuvat suhdetoimintataidot, verkostojen johtaminen, kaupallinen ajattelu ja kyky tehdä pienistäkin yksityiskohdista ja monesta osasta niin asiakkaalle kuin organisaatiolle toimiva ja tuloksellinen kokonaisuus. Tapahtumatalouteen minulla on omakohtainen suhde myös muusikkotaustani kautta.
Työotteeni on proaktiivinen, kehityshakuinen ja tulostavoitteinen. Olen parhaimmillani tehtävissä, joissa tarvitaan juridista varmuutta, taloudellista ymmärrystä, ihmisten johtamista, vaikuttavaa viestintää ja kykyä viedä asiat ideoista ja suunnitelmista tuloksekkaasti käytäntöön.
Kokemukseni tarjoama arvo näkyy kyvyssä yhdistää normit, eurot ja ihmiset niin, että yhteiset arvot ja visio luovat organisaation toiminnalle selkeän suunnan, kestävät rakenteet sekä käytännössä näkyviä ja vaikuttavia tuloksia.
LinkedIn-profiilistani löydät ajantasaisen koonnin urani keskeisistä vaiheista, osaamisalueistani ja ammatillisesta verkostostani. Näet sieltä myös kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden antamat suositukset sekä tarkemman kuvan siitä, miten kokemukseni on rakentunut.
Winston Churchill


Arvojen, vision, strategisten valintojen ja arjen toimeenpanon yhdistäminen johtamisen jatkuvana prosessina, jossa yhteinen suunta kirkastuu, toiminnan rakenteet vahvistuvat ja tavoitteiden mukaiset tulokset syntyvät käytännön tekemisessä.

Yksityis- ja julkisoikeuden laaja-alainen osaaminen yritystoiminnan eri osa-alueilla sekä julkisen sektorin oikeudellisissa erityiskysymyksissä ja kokonaisuuksien hallinnassa.

Talouden, rahoituksen, budjetoinnin, kustannusseurannan, raportoinnin ja resurssien hallinta ja kehittäminen osana organisaation tavoitteellista johtamista, vaikuttavuutta ja pitkäjänteistä toimintakykyä.

Henkilöstöjohtamisen, esihenkilöiden tuen, työyhteisön kehittämisen, työnantajaratkaisujen ja muutostilanteiden hallinnan yhdistäminen toimintatavaksi, joka vahvistaa ihmisten onnistumista, työhyvinvointia ja organisaation kykyä oppia ja uudistua.

Sopimusten, hankintojen sekä muiden taloudellisten transaktioiden ja yhteistyömuotojen proaktiivinen suunnittelu, toteutus ja koko elinkaaren kattava hallinta juridisesti kestävinä ja toiminnallisesti tuloksellisina kokonaisuuksina.

Tiedonhallinnan, tietosuojan, asianhallinnan, ICT-ratkaisujen, tietojohtamisen ja tekoälyn käytännön hyödyntäminen hallinnon, päätöksenteon, palvelujen ja organisaation toimintakyvyn kehittämisessä.

Palvelujen, asiakkuuksien, myynnin, markkinoinnin, palveluprosessien ja asiakaskokemuksen tavoitteellinen johtaminen palvelulaadun, kannattavuuden, asiakasuskollisuuden ja asiakkaalle tarjottavan arvon vahvistamiseksi.

Kuntien, kaupunkien ja alueiden veto- ja pitovoiman, yritysyhteistyön, palveluympäristöjen, kaupunkikulttuurin, aluetalouden ja kestävän kasvun edellytysten kehittäminen julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnoilla.

Kokous-, kongressi-, kulttuuri-, hospitality- ja muiden tapahtumapalveluiden johtaminen, konseptointi ja uudistaminen sisältöjen, kumppanuuksien, asiakaskokemuksen ja suhdetoiminnan kokonaisuutena vaikuttaviksi ja laadukkaiksi kohtaamisiksi.

Koeteltu kokemus yrittäjyydestä, pk-yritystoiminnan johtamisesta ja oman liiketoimintaosaamisen kasvattamisesta tavalla, jossa aktiivinen uudistuminen, tekemisen vastuullisuus ja kestävä kehittäminen näkyvät suoraan päivittäisissä päätöksissä, toiminnassa ja tuloksissa.
Marcus Tullius Cicero

Sibeliustalo valittiin parhaaksi tapahtumapaikaksi Etelä-Suomen Sanomat 260315 (pdf)
DownloadSibeliustalossa puitteetkin velvoittavat Kauppalehti 190214 (jpg)
DownloadSibeliusalo kaipaa hotellia tueksi Etelä-Suomen Sanomat 171111 (pdf)
DownloadUrkurin tunteet ja juristin järki Lakimiesuutiset 080611 (pdf)
DownloadSibeliustalo etsii kansainvälisiä tähtiä Etelä-Suomen Sanomat 070511 (pdf)
DownloadSibeliustalo sai uuden johtajan HS 260211 (pdf)
DownloadLempeä käytös, päättäväiset teot Savonmaa 051108 (pdf)
DownloadUrkuri ja lakimies Itä-Savo 110106 (pdf)
DownloadKasvuyrityksiä kartoittamassa Kaleva 200605 (pdf)
DownloadAristoteles

Leonard Bernstein


Citius, altius, fortius!
Kuntoillessa keskeisintä ei ole laji vaan jatkuva liike ja säännöllinen tekeminen. Kaikki askeleet niin juoksumatolla, tanssilattialla kuin golf- ja tenniskentillä lasketaan.

Ars gratia artis!
Musiikissa mukavinta on aktiivisen kuuntelun ohella saada soittaa niin Bachia kuin vähän popimpaa ihan vain itselleen - ja välillä ehkä vähän muillekin.

Veni, vidi, vici!
Matkailussa mahtavinta ei aina ole matkan päämäärä vaan matkanteko ja mieleen maalautuvat muistijäljet. Erityisesti vierailut omien esikuvien elinpaikoilla lämmittävät mieltä.